Virkisty veneillessä!

Miksi veneily on monipuolinen ja mukava harrastus?

Moni harrastaa veneilyä varsinkin kesäisin. Talvella ei Suomessa voi veneillä, mutta moni lähtee sitä tekemään etelämmäs. Veneilyä voi harrastaa monella tavalla. Jotkut harrastavat myös veneen kunnostamista ennen kuin lähtevät vesille. Toiset taas haluavat hyvän ja toimivan veneen heti. Veneilyä harrastetaan purjeveneillä, soutuveneillä ja moottoriveneillä. Kaikille veneilyä harrastaville on varmasti tuttua, että sekä mieli että keho virkistyvät laineilla liplatellessa!

Veneily ja kesäloma

Perheen kanssa veneily
Veneily on hyvä harrastus perheille

Monet veneilevät koko kesän. Matkalle voi lähteä vaikka koko perhe, jos vene on tarpeeksi iso. Suomessa on isoja järviä, joissa voi veneillä ja välillä ankkuroida vene saareen ja viettää siellä aikaa paistellen ruokaa nuotiossa ja keräillen vaikka marjoja. Mahdollisuuksia on monia. Toinen mahdollisuus on lähteä merelle veneilemään. Silloin veneen pitää olla tarpeeksi iso, koska merellä tuulee usein paljon enemmän kuin järvellä. Merellä pitää myös tietää veneilystä paljon enemmän kuin järvellä. Merellä voi eksyä paljon helpommin ja siellä ei tule niin usein maata vastaan kuin järvellä. Tämä voi olla vaarallistakin jos vene vaikka hajoaa. Siksi merellä veneessä pitää olla radiovastaanotin, jotta saa pyydettyä apua.

Veneily ja kalastus

Monen veneilyharrastukseen liittyy kalastaminen. Kalastaa voi veneen avulla monella tavalla. Veneellä voi mennä vaikka saareen ja kalastella siellä ongella tai heittää virveliä. Veneen perässä voi vaikka vetää uistinta. Tätä kutsutaan uistamiseksi. Monilla on useampi vapa veneessä, joilla uistellaan yhtä aikaa. Veneen perässä voi myös vetää nuottaa. Veneen avulla voi viedä verkot vesille tai katiskan. Veneily ja kalastus kuuluvat siis yhteen.

Kalastusvene
Kalastusveneen ei tarvitse olla hieno ja moderni

Veneily ja vesihiihto

Vesihiihtoa harrastettiin ennen paljon, mutta ei se ole kokonaan hävinnyt harrastus tänä päivänäkään. Vesihiihto ei onnistu ilman venettä. Siinä vedetään veneellä perässä henkilöä, jolla on vesisukset jalassa. Pystyssä pysyminen on aika vaikeaa ja vaatii paljon harjoittelua. Parhaiten vesihiihto onnistuu, kun järven tai muun vesistön pinta on tyyni. Vesihiihtäjät voivat myös hiihtää suksilla johonkin hyppyriin ja tehdä kieppejä.

Purjevene

Purjeveneily on vaativa harrastus. Jos sitä ei osaa kunnolla, niin purjehtimaan ei voi lähteä yksin. Purjehdus onkin yleensä harrastus, jota tehdään yhdessä. Purjehduksessa liikutaan yleensä purjealuksella pääsääntöisesti tuulen voimalla. Purjehtia voi myös pienellä veneellä tai jopa laudalla. Tällainen onnistuu yksinkin ja sitä tehdään vain lähellä rantaa. Suurella purjealuksella purjehtiminen vaatii kuitenkin paljon osaamista jopa useita vuosia. Monet purjehtivat pitkiä matkoja ja näkevät paljon maailmaa siinä samalla. Moni haluaakin purjehtia sen takia että saa uusia kokemuksia ja pääsee matkustelemaan. Tällainen matka tehdään usein purjeveneellä mutta isoilla veneilläkin voi lähteä pitkälle matkalle. Varsinkin pitkälle matkalle lähtiessä on hyvin tärkeää varmistaa, että aluksen huolto on tehty ajallaan, ja varsinkin purjeet sekä veneen vinssit ovat käyttökunnossa.

Kilpaveneily

Veneellä voi myös kilpailla. Yksi laji on soutu, jossa joko yksi tai useampi soutaa venettä kilpaa muiden veneiden kanssa. Moottoriveneellä voi myös kilpailla. Moottoriveneiden kilpailuluokkia on kymmeniä erilaisia. Ne voivat olla jaoteltu veneen moottorin ja muiden ominaisuuksien mukaan tai kilpailijan iän mukaan. Myös purjeveneellä kilpaillaan. Silloin usein kuljetaan pitkiäkin matkoja ja välillä pidetään taukoja, jossain satamassa. Sitten taas jatketaan kisaa.

Veneily on siis hyvin monipuolinen harrastus. Vene on usein väline, jotta voi harrastaa jotain esimerkiksi kalastamista tai vesiurheilulajeja. Veneily voi olla koko perheen harrastus tai sitä voi harrastaa yksin tai ystävien tai muiden kanssa. Veneilyharrastus voi olla kilpailulaji tai vain liikkumista luonnon keskellä. Vene voi olla ihan pieni soutuvene, pieni vene moottorilla varustettuna tai vaikka iso, johon mahtuu monta ihmistä mukaan. Vene voi olla siis soutuvene, moottorivene tai purjevene.