Miten uni vaikuttaa terveyteesi?

8 tuntia. Se on aika yleinen tuntimäärä, josta ainakin puhutaan, että ihmisten tulisi nukkkua niin monta tuntia. Se on varmasti aika lähellä totuutta, mutta kyllä tosiasia on se, että unen määrä on aina yksilöllinen. Totta on kuitenkin se, ettei 5 tuntia tahdo riitä kenellekään, eikä se ole milläänlailla terveellistä. Jotkut voivat tarvita 10 h unta, ja toiset eivät voi tuota nukuttua tuntimäärää ymmärtää ollenkaan. Sanotaan, että voi myös nukkua liian paljon. Ehkä sekin pitää paikkaansa, mutta keho kyllä yleensä herää silloin, kun se on nukkunut tarpeeksi.

Nukkuva lapsi
Uni on erityisen tärkeää lapsille

Ihmiset, jotka nukkuvat alituiseen alle 5 tuntia, voivat kärsiä pahasta stressistä, mutta vaikka stressi olisikin jo tuossa vaiheessa kova, ei ihminen sitä välttämättä huomaa. Sitä kutsumaan suojelumekanismiksi. Keho on tuossa vaiheessa monesti jo niin ylikierroksilla, että liian vähällä unilla nukkuva ihminen saattaa jopa luulla, että se 5 tuntia on riittävä määrä. Siläl ehkä jopa kehuskellaan , että ”minä tarvitsen vain 5 tuntia unta, ja sillä hyvä!.

Monet eivät malta nukkua tarpeeksi, koska aina on jotakin parempaa tekemistä, ja asenne on ehkä se, että ”kuolema kuittaa univelat. Tämän on erittäin huono asia, ja tosiasiassa olet paljon virkeämpi ja tehokkaampi, kun nukut tarpeeksi. Liian lyhyet yöunet vaikuttavat terveyteen niin radikaalisti, että uni aiheena ei ole ylikorostettu.

Liian lyhyet yöunet

Liian lyhyet yöunet vaikuttavat terveyteen yleensä salakavalasti. Ihminen ei ole yhtä tehokas, eikä aivot ole skarpit. Pikkuhiljaa huomaa, että asioita alkaa unohtumaan, ja ärtyneisyyttäkin on havaittavissa. Mikään ei ole oikein hyvin. Välillä jopa tuntuu, että voi kun saisi nukkua enemmän! Silmät saattavat seistä päässä, eikä olo ole kokonaisvalitasesti hyvä. On tehty tutkimuksia, jotka paljastavat, että liian vähän nukkuvat ihmiset kuolevat ennen aikaisesti, uni siis vaikuttaa suoraan elämän pituuteen. Jotkut tykkäävät, että sillä ei ole väliä, koska eivät he muutenkaan haluaisi elää niin pitkään. Mieluummin kuolla nuorempana, ehkä terveempänä, mutta nukkua ei haluta yhtään enempää. Tämmöisessä tilanteessa huijaa kuitenkin vain itseään, sillä monet sairaudet alkavat siitä, ettei saada unta palloon riittävästi. Saattaa kuulostaa hassulta, unta palloon, mutta sitä se nimenomaan on. Etenkin aivot tarvitsetvat paljon latautumisaikaa. Sama asia, kuin joudut laittamaan puhelimen tai läppärin tasaisin väliajoin lataukseen. Uni on meille ihmisille latausaikaa, ja voisi sanoa, että mitä pidempi latausaika, sen parempi – sen täydemmällä akulla kuljetaan, ja on sanomattakin selkää, että olo on skarpimpi, ja kaikin puolin parempi.

Uinuva nainen
Nukutko sinä tarpeeksi?

Myös keho tarvitsee unta, ja meidän sisäelimet. Suolistollekin on hyvä antaa paussi yöllä, ja ihanteellinen yöpaasto on noin 12 tuntia. Tarkoittaa siis sitä, että jos et syö ilta kahdeksan jälkeen, ja syöt aamupalan klo. 8.00, olet pitänyt 12 h paaston. Suolisto kiittää. Kehomme on tänä päivänä niin kovalla rasituksella, että sille on hyvä ja tärkeä antaa sen tarvitsema lepo. Myös lasten unen tarve on erittäin korkea. Onneksi varsinkin pienille lapsille löytyy apuvälineitä unen laadun parantamiseksi, kuten unipusseja.

On totta, että ihmiset tosiaan tarvitset unta eri määrän. Jotkut kehotyypit ovat aamuvirkkuja, kun taas toiset eivät. Tämä muuten ei tarkoita sitä, että jos menet puolen yön jälkeen nukkumaan, etkä saat itseäsi ylös ennen aamu yhdeksää, ettet olisi aamuvirkku. Tässä tilanteessa ongelmana on liian myöhään valvominen. Et tule koskaan olemaan aamuvirkku, ellet mene tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Jos kuitenkin menet ajoissa nukkumaan, etkä silti koe, että aamut on sinua varten, saatat olla enemmän päivävirkku tai iltavirkku. Nämä ovat niitä henkilökohtaisia eroja, joita meillä ihmisillä on, ja on hyvä oppia tuntemaan oma unirytminsä. Tutustu siis omaan rytmiisi, ja helpotat elämääsi huomattavasti. Kun nukut enemmän ja hyvin, tulet huomaamaan miten elämänlaatusi paranee, olet paremmalla tuulella, ja kehosi voi jostain kuumaan syystä paremmin. Laihduttajille vielä – on tärkeää nukkua riittävästi myös jos haluaa laihtua, sillä nukkuminen itseasiassa vaikutta laihtumiseen. Eli nuku enemmän, jos haluat kiloja pois.