Kuinka pidät kotisi puhtaana?

Koti on puhdas kun siellä ei ole pölyä ja tahroja eikä muuta likaa. Tällainen tilanne vaatii kuitenkin aika paljon että jokainen kodin paikka olisi ihan puhdas ja siisti koko ajan. Kodin puhtauteen kuuluu myös mm. puhtaat ikkunat ja keittiö laitteet sekä pyykinpesukone. Joka kerta siivotessa ei tarvitse eikä kannatakaan pestä ja siivota kaikkea. Esimerkiksi ovet ja ikkunat pestään kerran pari vuodessa. Myöskään laitteet ja koneet eivät vaadi pesua kovinkaan usein, mutta kuitenkin joskus. Kun siivoat kotisi tarpeeksi usein eivät pölyhiukkaset pääse ärsyttämään hengityselimistöäsi ja aivosikin toimivat paremmin puhtaassa ympäristössä!

Varsinkin lapsiperheissä suurin osa siivoukseen kuluvasta ajasta kuluu lelujen keräämiseen. Tätä voi helpottaa sillä, että vähentää yksinkertaisesti vain lelujen määrää. Jos kotona on pieniä lapsia, niin voi hankkia leluja varten laatikoita, joissa on suljettava kansi, jonka saa vain aikuinen auki. Näin kaikki lelut eivät leviä yhtä aikaa pitkin asuntoa.

Lastenhuone
Lastenhuoneen lelut kulkeutuvat helposti ympäri asuntoa

Sitten kun tavarat ovat paikallaan niin voi aloittaa imuroimisen ja pölyjen pyyhkimisen sekä muut siivoushommat. Kun tehdään suursiivous, nii silloin viedään matotkin ulos tampattavaksi ja luututaan lattiat.

Olohuone

Olohuoneessa on useimmiten sohvia, tasoja, hyllyjä ja televisio. Sohvat kannattaa imuroida useamman kerran vuodessa ja sohvatyynyjä voi myös käydä ulkona tamppaamassa. Tasoja ja hyllyjä ei tarvitse joka kerta pyyhkiä märällä vaan niistä saa pelkällä pölyhuiskalla puhtaita. Televisiota ei saa pyyhkiä millä sattuu pesuaineella vaan sitä varten on omia aineita ja usein riittää pelkällä pölyhuiskalla tai siihen tarkoitetulla liinalla. Television yhteydessä on usein muitakin elektronisia laitteita ja näihin käy sama puhdistustyyli kuin televisioon.

Keittiö

Puhdas keittiö
Puhdas keittiö on ruoanlaiton a ja o

Keittiö on kotona sellainen paikka jonka puhtaudesta pitää huolehtia mielellään joka päivä. Jääkaapin pitäisi olla kodin puhtain paikka. Pinnoille jää ruuanlaitoin yhteydessä rasva- ja valkuaislikaa sekä murusia. Keittiötasoissa rupeaa helposti lisääntymään bakteerit, jos tasoja ei puhdisteta säännöllisesti. Mikroaaltouuni, kahvinkeitin, astianpesukone ja leivänpaahdin kuuluvat moneen keittiöön ja nekin pitää välillä puhdistaa. Apteekista saa sitruunahappoa, jolla voi ainakin kerran vuodessa pestä astianpesukoneen ka kahvinkeittimen. Mikroaaltouuniin jää helposti roiskeita ja murusia. Kuivuneet liat saa pyyhittyä helposti, kun höyryttää siellä ensin vettä.

WC, kylpyhuone ja sauna

WC ja kylpyhuone tulisi pestä viikoittain. Saunaa ei tarvitse puhdistaa niin usein. Siivouksen yhteydessä olisi hyvä vaihtaa myös käsipyyhkeet. Wc-allas ja pönttö kannattaa pestä vahvemmilla pesuaineilla. Peilin voi puhdistaa kostealla liinalla tai ikkunanpesuaineella. Muista pyyhkiä myös valokatkaisijat ja lamput. Kylpyhuoneessa suihku ja mahdollinen kylpyamme on hyvä pestä sen mukaan kuinka usein niitä käytetään. Muista pestä myös suihkuseinät. Lattiakaivokin pitää muistaa pestä silloin tällöin. Pyykinpesukone on usein kylpyhuoneessa. Sen voi pestä kerran vuodessa sitruunahapolla tai pyörittää välillä tyhjänä korkealla pesulämmöllä.

Makuuhuone

Makuuhuone siivotaan kuten olohuonekin. Makuuhuoneessa on kuitenkin sen lisäksi sänky ja petivaatteet, joiden puhtaus on tärkeää. Lakanat pitäisi vaihtaa noin kahden viikon välein. Tämä kuitenkin riippuu nukkujasta ja muista tekijöistä. Jos hikoilee paljon niin lakanat voi vaihtaa useamminkin. Varsinkin tyynyliinat voi vaihtaa nopeasti puhtaisiin useastikin. Patjat kannattaa imuroida ja tuulettaa useamman kerran vuodessa. Tyynyt ja peitotkin pestään ainakin kerran vuodessa.

Ikkunat

Ikkunanpesua
Isojen talojen ikkunoiden peseminen on hurjaa puuhaa

Ikkunoita ei voi pestä talvella ja pakkasella ulkoa. Niitä ei myöskään kannata pestä silloin kun niihin paistaa suoraan aurinko, koska ne kuivuvat silloin liian nopeasti ja niihin jää pesuaineesta läikkiä. Ikkunat pestään ainakin kerran pari vuodessa riippuen siitä asuuko keskustassa, jossa ne likaantuvat katu- ja liikennepölystä nopeasti. Jos ikkunoissa on sälekaihtimet ne voi imuroida ja pyyhkiä ensin kuten ikkunanpieletkin ja -puitteet. Ikkunanpesuaineeksi käy tippa astianpesuainetta veden seassa tai sitten oikea lasinpesuun tarkoitettu aine. Voit myös halutessasi käyttää esimerkiksi höyrypesuria, jonka kanssa pesuaineita ei yleensä tarvitse käyttää!

Kuinka allergikko voi varautua siitepölyaikaan?

Moni allergikko luulee, että joutuu elämään allergiansa kanssa koko loppuelämän. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja on myös hyvin lohduttavia uutisia allergikoille – allergioita voidaan lieventää, ellei jopa parantaa täysin. Kyllä allergia tavallaan seuraa mukana koko loppuelämän, mutta jos sitä hoitaa hyvin, voi allergia olla oireeton, aina.
Monet turvautuvat anti-histamiineihin, mutta on hyvä muistaa, että anti-histamiinit ovat lääkkeitä, jotka vaikuttavat kehoon kemiallisesti. Monia anti-histamiineja käytetään myös lievinä nukahtamislääkkeinä, ja monet anti-histamiinien käyttäjät kokevatkin, että he ovat väsyneempiä, kun syövät näitä lääkkeitä.

Koivun siitepöly
Koivun siitepöly on vaarallista siitepölyallergikolle

Siitepölyallergiaa voidaan kutsua myös nimellä heinänuha. Allergiat voidaan ajatella yleisesti niin, että niissä keho luulee, että tarvitaan puolustautua jotakin huonoa, ikäänkuin ei meille kuuluvaa ainetta vastaan, ja siitä syntyy allerginen reaktio. Pahimmassa tapauksessa allerginen reaktio voi olla anafylaktinen sôkki, joka on hyvin vakava tila, jonka hoitoon tarvitaan aina adrenaliinipistos lihakseen.

Tämän takia on syytä olla tarkkana oman allergian kanssa, eikä alkaa pelleilemään asian kanssa. Jos kuitenkin haluat kokeilla erilaisia tapoja saada siitepölyallergia kuriin, voi sen tehdä varovaisesti ilman vaaraa.

Jos esimerkiksi haluat kokeilla sopii jokin ruoka-aine sinulle, voit itse tehdä seuraavanlaiset testin: Laita kyseistä ruoka-ainetta ranteelle. Seuraa tuleeko reaktiota. Voit jopa hieroa ruoka-ainetta ranteelle kunnolla. Ellei reaktiota tule, voit jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Tässä vaiheessa samaista ruoka-ainetta laitetaankin käsivarelle. Aloita varovasti, ja pikkuhiljaa, ei koko kättä kerralla. Hiero ruoka-ainetta käsivarrelle, ja mikäli et havaitse kutinaa tai punoitusta, voit edetä käsivartta aina pidemmälle. Mikäli reaktiota ei tule, voit taas edetä seuraavaan vaiheeseen. Nyt oletkin jo kaulan alueella. Hiero ruoka-ainetta kaulalle, ja seuraa mitä tapahtuu. On muuten hyvä tehdä nämä testi yhdessä ystävän ja vanhemman kanssa, siltä varalta, että saa reaktion. Jos kuitenkaan ihosi ei ole milläänlailla reagoit testeihin ennen kaula-aluetta, voit luultavasti hyvinkin rauhallisin mielin jatkaa testin tekemistä. Kaulan jälkeen koita ruoka-ainetta suupieleen. Hiero ruoka-ainetta suupieleen. Seuraava vaihe on suu. Ennenkuin nielaset ruoka-ainetta, voit pitää sitä suussa, ilman, että nielaiset. Testi päivien välissä on pidettävä väliä, sillä reaktiot voivat tulla viivellä. Seuraa siis aina päivä tai pari mitä tapahtuu, ja jatka testia kärsivällisesti, aina pitäen taukoa päivien välissä.

Siitepölyä
Voit totuttaa itsesi siitepölylle

Suosittu keino varautua siitepölyaikaan on itse siitepöly. Siitepöly on ravintoarvoltaan yksi maailman ravintorikkaimpia ruoka-aineita, tarkoittaen sitä, että ihminen voisi elää pelkästään siitepölyä syömällä. Mikäli siitepölyallergikko syö siitepölyä, kutsutaan tätä on ns. siedätyshoidoksi. Usein siitepölyn tyyppiset allergian eivät ole niin vakavia, että niistä saisi aiemmi mainittua anafylaktista sôkkia; toki sairaus tulee kuitenkin ottaa vakavasti.
Siedätyshoitoa käytetään kuitenkin yleisesti siitepölyallergioissa, ja ne tehdään usein lääkärin valvonnan alla.

Jos haluat kuitenkin omatoimisesti kokeilla syödä siitepölyä, voite sen myös tehdä. Aloita yhdellä rakeella siitepölyä. Määrä saattaa tuntua todella pieneltä, mutta tässä halutaan välttää isot allergiset reaktiot, joita siitepölyallergikolla tavallisesti on ihan tarpeeksi.
Voit nostaa siitepöly – rakeen määrää joka päivä yhdellä päivällä, niin että toisena päivänä otat kaksi raetta, kolmantena kolme jne. Määrää ei kuitenkaan tarvitse nostaa jatkuvasti, esim. yksi teelusikka päivittäin voi olla hyvä määrä. Täytyy muistaa, että olemme yksilöitä, joten joillekin vaikkapa kaksi teelusikallista voi olla hyvä määrä. Yksi tärkeä, ehkä tärkein asia siedätyshoidoissa on se, että ne on aloitettava tarpeeksi aikaisin. Ei riitä, että syöt siitepölyä keväällä, kun siitepölykausi on jo alkanut. Aloita siedättäminen siis jo syksyllä. Keskustele asiasta myös lääkärisi kanssa, ja mikäli kokeilet lääketieteellisiä siedätys-

hoitoja, pyydä lääkäriäsi aloittamaan hoidot hyvissä ajoin ennen kevättä.